Mukaan vain

Kuinka mielenkiintoinen kaupunki Oulu onkaan, kun kuuntelee kolmea aktiivista kaupunkikulttuurin kuluttajaa. Tervetuloa Miika

Peltosen, Elina Rannan ja Jouko Posion matkaan.

 

Anna Kilponen, Riitta Tau lavuori, Elina Ursin tekstit

 

Utelias

kaupunkiseikkailija

Miika Peltonen on utelias ja nälkäinen

kaupunkikulttuurin kuluttaja,

mutta koluaa kylätapahtumia

Oulun ulkopuolellakin.

Toki Peltonen viettää rauhallisia

koti-iltojakin, pyöräilee ja

hiihtää sekä pelaa lautapelejä,

mutta tapahtumat vievät Nokian

ex-insinööriä kaksi, kolme kertaa

viikossa. Lisäksi kahvilat ja ravintolat

kuuluvat olennaisena osana

Peltosen menovalikkoon.

Kaikki uusi, erikoinen ja vieras

viehättää Peltosta enemmän kuin

tuttu ja turvallinen.

Menoja Peltonen bongaa netistä

sekä Valveen ilmoitustaululta.

Menobudjetti asettaa rajoituksia,

mutta Peltonen on valmis maksamaan

laadusta.

Peltosen motiivi käydä erilaisissa

tapahtumissa on itsensä viihdyttäminen,

kasvattaminen ja kehittäminen,

mutta myös vuorovaikutus.

– Kaupunkikulttuuria ei ole ilman

yleisöä. Haluan, että tässä

kaupungissa on elämää ja se vaatii

tapahtumiin yleisöä.

Tapahtumia on Oulussa ja ympäristössä

enemmän kuin Peltonen

ennättää osallistumaan.

Huonoa omatuntoa tapahtumien

suurkuluttaja kantaa vähäisistä

käynneistä Tietomaassa ja taidemuseossa.

– Ettan lentopalloa ja Ynnin koripalloa

on joka viikko läpi vuoden,

mutta esimerkiksi Christelle Masin

Biomekaaniset eliöt -näyttely

tai oululaisen tanssin tuotantoryhmän

Flow Productions -esityksiä

vain kerran elämässä.

Puutteitakin Oulusta löytyy.

Tokion keskustassa asunut Peltonen

toivoisi Oulun talveen sykettä

ja menoa. Kaupungista uupuu

myös korealainen ravintola ja oikea

konemusiikin klubi.

– Toivon, että keskustaan tullaan

viihtymään, yllättymään ja

osallistumaan, eikä vain hoitamaan

pakollisia asioita.

Syksyn tärkein tapahtuma Peltoselle

on 21. marraskuuta 45 Specialissa.

– Folkmetallia soittava Turisas

tulee Ouluun. Se on minulle syksyn

kohokohta.

Jos Peltonen ei itse pääse nauttimaan

konsertista tai klubi-illasta,

viesti tapahtumasta kuvan kera

sinkoaa Facebook-kavereille: ”Hei,

minä en nyt ehdi, mene sinä”.

 

Kaksi lempijuttua

yhdessä

Keikka, joskus kaksikin, viikossa

on Jouko Posiolle, 39, tyypillisin

tahti. Hän kiertää melkein kaikki

Oulun keikat, tai ainakin omasta

mielestä kiinnostavimmat. Posio

on yhtä tuttu näky niin metallibändin

keikalla kuin popimmassakin

konsertissa.

– Minulla on varsin sekalainen

musiikkimaku. Välillä käyn katsomassa

oudompiakin bändejä,

joista en tiedä mitään etukäteen.

Aktiivinen keikoilla käynti alkoi

pari vuotta sitten – eikä se Posiolla

pelkästään musiikin diggailuun

liity, sillä hän harrastaa keikkavalokuvausta.

Kuva-alan artesaaniksi

kouluttautunut mies saa keikoilla

tuplanautinnon, kun kuvaamisen

jälkeen jää vielä aikaa

fiilistellä.

– Tässä yhdistyvät kaksi lempijuttuani:

musiikki ja valokuvaus.

Haluan, että ihmiset näkevät,

millaista keikalla on ollut, vaikka

eivät olisi sinne päässeetkään.

Keikan jälkeen Posio lataa kuvat

nettiin omille sivuilleen keikkakuvia.

netiin, jossa on noin

10 000 hänen ottamaansa kuvaa.

Toiminta on epäkaupallista. Keikkakuvilla

ei tienaa, sillä alalla on

paljon kuvaajia, hän sanoo. Paras

palkkio keikkakuvaajalle on toistaiseksi

ollut se, kun hän pääsee

keikalle maksutta.

Viime kesänä hän kiersi erityisen

ahkerasti keikkoja, ja tutuksi

tuli myös Jalometalli-tapahtuma.

Festarit ovat hänelle mieleen, sillä

paikalla on useampia artisteja,

joten kuvattavaa riittää. Klubi-

keikoilla kuvaus on haastavampaa

heikon valaistuksen vuoksi.

Takahuoneisiin Posio ei juuri

kutsuja saa.

– Kerran tosin Tommi Läntinen

halusi nähdä minut ennen

keikkaa.

Bändit ovat käyttäneet jonkin

verran Posion kuvia muun muassa

Facebook-sivuillaan. Klamydiabändi

valitsi useamman hänen ottamansa

kuvan kalenteriinsa.

Oulua hän pitää hyvänä tapahtumakaupunkina,

mutta toivoo,

että keikkatarjonta olisi hieman

monipuolisempi. Kouluarvosanaksi

keikka-Oulu saa häneltä yhdeksikön.

Jouko Posio pitää ensimmäisen

keikkavalokuvanäyttelynsä Kempeleen

kirjastossa tammikuussa

2016.

 

Gallerioiden kynnys

matalalla

Taidenäyttelyssä käynti on Elina

Rannalle, 35, mieluisa harrastus.

Gallerian kynnys ei ole vanhempainvapaalle

olevalle kahden

pienen lapsen äidille koskaan niin

korkea, ettei peremmälle voisi astua

vaikka pienokainen kainalossa.

Tällä kertaa Ranta on tullut

Galleria Kajasteeseen Ollin, 8

kuukautta, kanssa katsomaan

Kirsi-Maria Perkkiön Kehrääjätär-

näyttelyä. Jos kolmevuotias

esikoinen ei olisi päivähoidossa,

Ranta olisi ottanut mukaansa

myös hänet.

Miksi Ranta on täällä juuri nyt?

– Seuraan Facebookissa muun

muassa tämän gallerian sivuja.

Juuri tätä näyttelyä en vielä ollut

ehtinyt nähdä.

Ranta käy taidenäyttelyissä

yleensä muutaman kerran kuukaudessa

”hakemassa fiiliksiä”.

Samaan näyttelyyn hän palaa

harvemmin toistamiseen, ellei

sitten halua tunnelmoida teosten

äärellä vielä jonkun ystävänsä tai

sisarensa kanssa.

– Lasten myötä iltariennot ovat

vähentyneet, myös pienimuotoisilla

klubikeikoilla ja tanssinäytöksissä

viihtyvä Ranta sanoo.

– Taidenäyttelyissä taas voi käydä

myös lasten kanssa, ja samalla

lapset ikään kuin kasvavat siihen,

että tällaiset jutut ovat kuuluvat

omaan arkeen.

Ranta kertoo eläneensä taiteen

keskellä pienestä pitäen. Hänen

äitinsä työskenteli aikoinaan Limingan

taidekoululla, joten oli

luontevaa, että tyttökin pyöri

koululla. Samalla tämä näki, kun

oppilaat piirsivät ja maalasivat.

Kulttuurielämysten saavutettavuus

on asia, jota Ranta on alkanut

pohtia yhä enemmän. Moni

”tavis” voisi olla kiinnostunut

käymään taidenäyttelyissä, mutta

ei tohdi käydä, kun ei tiedä,

miten niihin voi mennä tai miten

niissä pitää käyttäytyä.

Rannan ohje kuuluu, että mene

ja ole omana itsenäsi. Esimerkiksi

gallerioihin on vapaa pääsy,

eikä niihin ole pakko mennä ostamaan

yhtään mitään.

– Esimerkiksi viime keväänä

Hiukkavaaran kulttuurikasarmilla

järjestetty K2 Unplugged -tapahtuma

oli hirmu kiva, kun taiteilijat

avasivat työhuoneensa

yleisölle. Tämäntyyppisiä tapahtumia

tarvittaisiin lisää.